Ravintola verhoutuu

Raskausaikana haaveilin omantyylisiin vaatteisiin pukeutumisesta. Raskausvaattteet kun eivät ihan noudattaneet omia mieltymyksiäni ja olivat turkasen kalliita. Enpä tullut ajatelleeksi, että lapsen synnyttyä on seuraava haaste edessä, nimittäin imettäminen. Älkää käsittäkö väärin, imetys ei nimittäin ole mielestäni välineurheilua, johon välttämättä tarvitaan aina imetyspaita, mutta varsinkin näin talvisaikaan julkisilla paikoilla paljon imettävällä on suotavaa mielestäni olla muutama kunnon imetyspaita. Siis ihan oman mukavuuden takia.

Tähän imetysvaateasiaan tutustuttuani olen jälleen kerran ihan järkyttynyt. Vaatteet ovat taas kerran turkasen kalliita, ja estetiikassa olisi myös toivomisen varaa. Siis ihan oikeasti, kuka on valmis maksamaan simppelistä trikoopaidasta, jonka käyttöikä on melko lyhyt 65€? Ilmeisesti aika moni.. Lisäksi luukkumalliset paidat ovat mielestäni rumia ja kavereilta kuulemani mukaan luukku myös lörpähtää helposti.

Olen löytänyt muutaman merkin, jolta saa kohtuullisen hintaisia imetysvetimiä. Lindexiltä löytyy ihan ok imetystoppeja, samoin Henkkamaukalta. Mama Liciouksen imetyspaidat taas ovat myös äitiysrahalla elävän saavutettavissa. Näitä saa mm. Vero Modasta! Kannattaa muuten miettiä paitoja ostaessa, miten tahrat näkyvät paidassa. Omassa harmaassa paidassani maitotahrat oikein loistavat. Musta paita taas on kätevä siitä syystä, ettei maito näy märkänä eikä kuivana tahrana.



Vielä on yksi asia ratkaistavana. Tulossa on sekä häitä että hautajaisia, joissa pitäisi pystyä imettämään. Miten olette ratkaisseet juhlapukeutumisen imettäessänne? Ainakaan omasta vaatekaapistani ei löydy sellaista kolttua, jossa voisi imettää säädyllisesti ja trikoopaidassa ei kumpaakaan tilaisuuteen oikein viitsi lähteä.

Jatkan ihaniin mekkoihin pukeutumisesta haaveilemista...

Epätäydellisen äidin tunnustukset osa 1

Ennen pojan syntymää vannoin, että meillä tullaan käyttämään pääasiallisesti kestovaippoja. Kauhistelin kertisvaippojen epäekologisuutta ja uhosin yrittäväni pitää pojan ekologisen jalanjäljen mahdollisimman pienenä.

Kuinkas sitten kävikään.. Poika on ollut heti syntymästään lähtien oikea kakkamasiina. Synnärillä maitokakkaa alkoi tulla jo 24h syntymän jälkeen ja tästä lähtien harvassa ovat olleet pelkät pissavaipat. Yö on oikeastaan ainoa hetki päivästä, jolloin tietää, ettei vaipassa varmuudella ole kakkaa. Kestovaippoihin siirtyminen lykkääntyi ja lykkääntyi, kun odotimme kakkaustahdin hidastuvan.

Nyt sitten päätimme, kun kundi on vähän yli 3kk, että nyt saa riittää! Kakkasi usein tai ei, siirrymme käyttämään kestoja. Ensimmäinen kokeilu oli katastrofi. Tunnin jälkeen poika oli kainaloita myöten pissassa ja vaippa oli litimärkä. Kaiken piti olla kunnossa: lisäimu vaipassa ja vaippa kireällä. Nopea soitto kestovaippakonkarikaverille, joka kertoi, etteivät vaipat pitäneet heidän pojallaan kuin yhdet pissat, toiset pissat tulivat siis jo läpi. Suositteli tiheämpää vaihtoväliä. Muttamutta, vaippahan ei ollut päällä kuin hieman yli tunnin. Kuinka usein kestoja siis tulee vaihtaa? Kertisvaipoissa meillä on n. 3 tunnin vaihtoväli. Jos kestoja saa vaihtaa tunnin välein, niin sanon kyllä ei kiitos. Eihän meillä kohta muuta tehdä kuin vaihdeta vaippaa!

Auttakaa siis epätäydellistä (ja -toivoista) äitihenkilöä ja jakakaa parhaat kestisvinkkinne!



kuva: www.babyworld.co.uk

Vauva sairastaa

Huokaus. Vauva on sairastanut nyt muutaman viikon ja äitihenkilö on finaalissa. Lääkärissä olemme juosseet, mutta flunssaan ei juuri ole lääkkeitä. Tauti on todella sitkeää sorttia ja lääkärin mukaan kyse on luultavimmin RS-viruksesta. Nenätippoja, silmätippoja, höyryhengitystä ja Panadolia kuluu ja vauvaparka on todella vaisu pieni potilas, jonka yskä välillä yltyy niin, että oksentaa limaa. Kun poika on saatu nukkumaan valvon itse kuunnellen pienen potilaan rohinaa. Uni ei vain tule silmään, vaikka tiedänkin ettei oma valvomiseni vauvaa paranna.

Sosiaalinen elämäni on nollassa, kun sairaan pojan kanssa ei voi reissata ja harva haluaa tulla tartuttamaan itsensä meille. Päivän kohokohta on miehen kotiintulo. Onneksi puhelin on keksitty. Viikonloppuna vauva menee hetkeksi hoitoon isovanhemmille, että saamme miehen kanssa pienen hengähdystauon hoitamisesta. Tästäkin tunnen syyllisyyttä. Toisaalta vauvalle on parempi, että hoitamassa on pienen erossaolon jälkeen hieman virkeämmät vanhemmat.

Vauvasta todella näkee, että hän on kipeänä. Jokeltelut ja päristelyt ovat vähentyneet eikä poika jaksa touhuta samaan malliin. Oikeastaan hän viihtyisi vain sylissä hereillä ollessaan. Edes vanha suosikki Manduca ei kelpaa.

Sisar (ei niin) hento valkoinen kuittaa!

Oman ajan tärkeydestä

Välillä tuntuu, että olen vankina omassa kodissani. Päivät menevät ohi hujauksessa imetyksen ja vaipanvaihdon tuoksinassa. Olen yrittänyt sopia noin kolmena päivänä arkena meille jotain toimintaa. Käymme vauvan kanssa kaupungilla kahvittelemassa ystävieni kanssa tai vierailemme jonkin toisen vauvaperheen luona. Ilman näitä henkireikiä tulisin hulluksi.

Silti ystävien tapaaminen vauvan kanssa ei ole sama kuin se, että olisi yksin liikenteessä. Ensiksikin jo vauvan kanssa sovittuun tapaamiseen lähteminen on oma operaationsa. Imetyksen, pukemisen, hoitolaukun pakkaamisen ja vaunujen roudaamisen jälkeen tämä aloitteleva äiti on yleensä aivan poikki. Jos vielä tähtäimessä olleessa bussissa on jo kahdet vaunut, niin vannon hiljaa mielessäni, etten lähde enää ikinä minnekään. Toiseksi itse kahvitteluhetkeä ei varsinaisesti voi sanoa rentouttavaksi. Vauva herää viimeistään siinä vaiheessa kun saan kahvikupin eteeni. Siitä sitten alkaakin vauvan viihdytys/imetys ja puolet ystävien jutuista menee takuuvarmasti ohi. Helpointa itse asiassa on sopia ystävien kanssa tapaaminen shoppailun tai kävelylenkin merkeissä. Vaunujen pysyessä liikenteessä vauva pysyy unessa ja pystyn keskittymään ystävään paremmin.

Jos haluan joskus lähteä ilman vauvaa jonnekin, olen täysin miehen aikataulujen armoilla. Vaikka tapaaminen olisi sovittu hyvissä avoin tyttöporukalla, pöytävaraus ravintolaan tehty, maidot pumpattu pulloon, meikit naamassa ja takki päällä, niin miehen ilmoitus myöhästymisestä sotkee koko paletin ja saa kyyneleet silmiin. Lasta ei voi jättää yksin. Harmistusta lisää se, että olisi mukavaa osoittaa lapsettomille ystäville, että arki lapsen kanssa sujuu eikä elämä tähän ole loppunut.

Ajasta ilman vauvaa on tullut minulle kultaakin kalliimpaa. Lasi punaviiniä ja mehevä juoruamistuokio tyttöporukassa piristää enemmän kuin aikaisemmin viikon loma etelässä. Myös kirjastossa käynti, pieni shopppailupyrähdys kaupungille (vaikka vain ostamaan vauvalle yöpaitaa..) tai lenkillä käyminen virkistävät kummasti ja taas jaksaa paremmin arkirutiineja. Olen miettinyt, että miten jotkut äidit jaksavat, kun olen monta kertaa törmännyt ihmisiin, jotka kertovat etteivät olleet sinä aikana kun imettivät kertaakaan erossa lapsestaan...

Mikä on sinun keinosi rentoutua ja oletko raaskinut jättää vauvasi hoitoon päästäksesi ulos ystäviesi kanssa?

Bugaboo!

Ennen vauvan syntymää käytimme paljon aikaa lastenvaunujen valitsemiseen ja lopulta päädyimme tilaamaan Bugaboo Cameleonit Briteistä. Ja täytyy kyllä sanoa, että kannatti! Säästimme 300€ verrattuna saman paketin ostoon Suomesta ja vaunut ovat osoittautuneet aivan nappiostokseksi.

Bugikset ovat ketterät kääntyvien etupyörien ansiosta, niiden kanssa on helppo liikkua esimerkiksi pienissä lähikaupoissa tai keskustan vaatekaupoissa. Vaikka melkein kaikki pääkaupunkiseudun bussit ovat matalalattiamallia, on bussikuskien pysäkillepysähtymisissä usein toivomisen varaa. Siksi on tärkeää, että kun kuski jättää 1,5 metrin päähän jalkakäytävän reunasta, niin vaunut ovat kevyet nostaa bussista ja tämä onnistuu myös pieneltä naisihmiseltä yksin. Vaunut mahtuvat myös sisään vanhanmalliseen ratikkaan.

Minä jaksan kantaa sekä vauvan että rungon kerralla portaita ylös hissittömässä talossamme (runko kulkee kätevästi olalla) Kova kantokoppa toimii myös hyvin matkasänkynä ja kyläilyt hoituvat vaivattomasti. Vaunut ovat tietenkin myös kauniit. Ehkä turhamaista, mutta mielestäni arjen estetiikka on aivan liian vähän arvostettua!

Ainoa hetki, kun Bugikset eivät ole olleet kovin kätevät, on ollut pari viikkoa sitten ollut hirveä lumimyräkkä. Parinkymmenen sentin loskassa eivät nämä vaunut olisi todellakaan menneet eteenpäin. Mutta toisaalta, mitkä vaunut olisivat? Tähän päivään osunut vauvan neuvolareissu hoidettiin tyylikkäästi kantorepun avulla. Pienessä sohjossa Bugikset kulkevat ihan kivasti ja etupyörät lukitsemalla menosta tulee vielä vähän sujuvampaa.

Vauva-arjen ihanuus (ja kurjuus)

Kun nyt luultavasti olen karkoittanut kaikki lukijat pitkällä tauolla, on aika palata horisemaan yksin blogiavaruuteen.

Vauva päätti syntyä noin viikko viimeisimmän merkinnän jälkeen. Synnytys meni - ei kivuttomasti - mutta kunnialla. Itse asiassa ilman kivunlievitystä. Oman kokemukseni mukaan supistuskipua voi hallita rentoutumalla ja keskittymällä. Syvähengitys, vesi ja liikkuminen auttoivat tekemään kivusta siedettävää. Se mikä tuli yllätyksenä on ponnistaminen. Siis voi kristus! Se oli jotain aivan sanoinkuvaamattoman hirveää! Ja siihen ei voinut saada mitään kivunlievitystä! Olin lievästi sanottuna järkyttynyt.. Vain kovalla tahdonvoimalla sain itseni raahattua synnytysjakkaralle sängyltä, jolla maaten pohdin, että jos en tee mitään, niin jossain vaiheessa taju menee ja vauva leikataan ulos. Ehdottomasti mustin hetkeni koko prosessissa. Melko lyhyen (onneksi) ponnistusvaiheen jälkeen syntyi ihana kymmenen pisteen poika. Mies itki, itse olin vielä niin järkyttynyt ponnistamisesta, että olin lähinnä hölmistynyt tulokkaasta.

No, entä se vauva-arjen ihanuus? Se, mistä ei puhuta, tai ainakaan hehkeät julkkisäidit eivät puhu, on seuraava:

1. Synnyksen jälkeen ei todellakaan kannata katsoa peiliin. Maha nimittäin on paikallaan edelleen. Ei ehkä ihan niin isona, mutta siellä se on. Turha siis haaveilla kotiinlähdöstä omissa farkuissa.

2. Ne sairaalan vaippaa muistuttavat siteet eivät ole mikään vitsi. Parina ensimmäisenä päivänä vuoto on verrannollinen Niagaraan.

3. Älä edes kuvittele vilkaisevasi alapäätäsi. Itse en olisi edes halunnut kätilön katsovan sinne (ei kuulemma ollut edes mustelmaa..kuinka lohduttavaa, kun tuntuu että ihan väärät asiat pyrkivät tulemaan ulos!)

4. Kun maito nousee, tuntuu, että rinnat räjähtävät. Siis ihan oikeasti räjähtävät. Pumpata ei saa, koska maidontuotanto voi häiriintyä ja olet pumppauskierteessa.

5. Kun raskausturvotus poistuu ja maito nousee, hikoilet kuin pieni sika. Siitä huolimatta, että kaikki ikkunat ovat auki ja ulkona on pakkasta.

6. Olet kuin kävelevä zombie, koska vauvat syövät alussa usein, myös yöllä. Äitiys ei nimittäin poista sitä faktaa, että ihminen tarvitsee unta. Kukaan ei voi helpottaa univelkaasi, koska tissinä oloa ei voi delegoida.

7. Äitiysloma ei todellakaan ole mitään lomaa, eikä yöllä vähiin jääneitä unia paikkailla suloisesti vauvan kanssa perhepedissä päiväunilla tuhisten, jos vauva sattuu nukkumaan ainoastaan kantorepussa tai vaunuissa ulkona.

8. Ja entäs sitten parisuhde? Ei mennä edes siihen, se tarvitsee ihan oman postauksensa. Sanotaanko nyt vaikka, että mikä parisuhde..

Tästä kaikesta huolimatta, viimeiset pari kuukautta ovat olleet melko ihania. Äitiys paranee päivä päivältä, kun aluksi hyvin paljon vihannesta muistuttanut lapsi kehittyy. Väsynyttä käyneen äidinmaidon tuoksuista arkea helpottaa kummasti se, että lapsi oppii hymyilemään ja jokeltelemaan.

Tähän mennessä olen huomannut, että on muutamia asioita, jotka tekevät arjesta siedettävämpää.

1. Kantoreppu. Meillä on Manduca ja olen valmis ehdottamaan sen keksijälle Nobelin palkintoa. Lapsi rauhoittuu reppuun ja niska ja hartiat kiittävät, kun lasta voi kantaa ergonomisessa asennossa. Myös kotityöt onnistuvat Manducan kanssa, samoin netissä surffailu ja muotilehtien lukeminen.

2. Imetystyyny. Ihan oikeasti, en tiennyt tarvitsevani tällaista, ennen kuin sellaisen sain, mutta nyt en pois antaisi. Imetystyynyn avulla maratonimetyksien aikana voi esim. meikata, syödä tai lukea kirjaa, kun kädet ovat vapaana. Myös hartiat kiittävät. (Ongelmana on vain tyynyjen kuosit. Kuka ihan oikeasti haluaa lehmäkuosisen imetystyynyn..)

3. Rintapumppu. Ilman tätä olisin sidottu vauvaan 24/7. Nyt pumpatun maidon turvin pääsen liikkumaan ja tapaamaan kavereita. Parikin tuntia poissa kotoa saa taas jaksamaan vauvan kitinöitä.

Jos sinulla on lapsia, mikä on ollut hyödyllisin hankintasi?

Voi peura, asuntomme on vallattu!

Noin puolentoistatunnin unien ja sadan vessareissun jälkeen on jälleen aika herätä uuteen aamuun. Aamu alkoi mukavasti, kun unenpöpperössä meinasin tappaa itseni kompastumalla Bumbo-tuoliin. Tuote on muuten yksi lastentarvikemaailman rumimmista. Näyttää potalta ja on vielä ihan pissan värinenkin. Tuotesivuilla mainitut "iloiset värit", ovat vähintäänkin totuuden värittämistä.

Onneksi Bumbon voi työntää vielä syvälle kaapin perälle, mutta olen huomannut, että asuntomme on pikkuhiljaa sisustanut joku, jolla ei ole minkäänlaista makua. Vähäisten säilytystilojen takia joka nurkka tursuaa erilaisia kukertavia eläinkuoseja ja hempeitä pastellisävyjä erilaisten lastentarvikkeiden muodossa. Suurin osa on ystäviltä (lainaksi) saatuja tai käytettynä ostettuja, joten kuoseissa ei ole voinut olla kovin nirso.

Lastentarvikeliikkeissä kiertely on osoittanut kuitenkin hirvittävän tosiasian: tyylikkäitä vaihtoehtoja ei juuri ole myöskään olemassa! Ja jos jotain kivaa sattuu löytämään, on hinnan perässä yleensä ylimääräinen nolla. Vauvathan eivät juuri erilaisista pastellisävyistä perusta. He erottavat aluksi mustan ja valkoisen sekä muutamia perusvärejä. Ei ole siis mitään perustetta, miksi sitterin pitäisi olla vaaleansininen vaaleankeltaisella pupujussikuosilla. Siispä hyvät lastentarvikevalmistajat: äitiys ja isyys ovat varmasti tarpeeksi rankkoja haasteita itsessäänkin. Antakaa meille edes yksivärisiä lastentarvikkeita kohtuu hinnoin!

Mistä sinä olet löytänyt tyylikkäimmät lastentarvikkeet? Oma vinkkini on Stockmann. Sieltä kannoin kotiimme mm. valkoisen pinnasängyn pinnasuojan.